torstai 23. toukokuuta 2013

I'M BACK!

Hei tulin takaisin! Ihan huippu ensimmäinen Lontoon reissu takana. Siitä on ennen kaikkea vastuussa ihanat Emmi ja Tuomas, joiden seurassa aika lensi kuin siivillä. En voi uskoa kuinka nopeasti nuo neljä päivää menivät.. Kamerassa odottelee noin miljoona kuvaa ja ostoksia tuli joitain hankittua. 

Erityisen happyhappy olen uudesta Cambridge Satchel Companyn laukustani, ah se on ihana! CSC:n lisäksi vierailtiin muun muassa ALDOlla, Victoria's Secretillä, Officella sekä Ann Summersilla. Liikaa kauppoja, ennenkaikkea ihania sellaisia. Mä kohta lopetan shoppaamisen täällä Suomessa protestina suppealle tarjonnalle..

Lontoo on täynnä toinen toistaan upeampia tyylitaitureita! Olin ihan niska vinossa koko ajan, kahdestakin syystä, niistä uskomattomista tyyleistä ja niistä vielä uskomattomimmista asenteista. I feel good in this, I look good in this, so I will wear it. "Ketään ei kiinnosta" sanoivat paikalliset oppaani. Lontoossa kunnioitetaan toista, ja toisen tyyliä, eikä osoitella sormella ja päivitellä. Paitsi mä vähän päivittelin, siis ihan hyvällä tavalla siis. 

Ruoan suhteen oli erityisen italialainen neljä päivää. Söin tuolla reissulla muun muassa maailman parhaan margherita pizzan sekä taivaallisen pannacotta herkun. Kahvia unohtamatta. Ja syy miksi alan vakavasti harkita Lontooseen muuttoa, on ne ruoat mitä saat kotiinkuljetettuna. Kaikkea. Sushista lähtien.

Leijonakuningas musikaali oli niin USKOMATON elämys, että siitäkin täytyy kirjoitella ihan erillisessä postauksessa! Ja tehtiin oikein "turistit" ja käytiin Madame Tussauds museossa.. Pääsin Harryn kainaloon, mutta tuntuu ettei se oikein lämmenny... 

Ja lopuksi, pakko sanoa. Jos musta Nykissä tuli brownstonetalojen rappusten fani, niin Lontoossa rakastuin niihin oviin. Kyllä. Oviin. Canon EOS 600D ei pettänyt tälläkään kertaa, enkä malta odottaa että pääsen jakamaan tänne kuvia reissulta. Tässä muutama maistiainen! 






sunnuntai 19. toukokuuta 2013

I'M OFF TO LONDON!

Tämä päivä on vihdoin täällä! Kauan odottamani Lontoon reissu siis. Ei paljoa paina Leijonien häviö (ensinnäkin tänään tulee pronssia) tai Kristan huono sijoitus, sillä Finnair tarjosi eilen mulle upgraden business luokkaan. Mun täytyy ottaa tästä nyt kaikki irti, kuka tietää milloin pääsee seuraavan kerran. Ihan mahtavaa, oon tosi innoissani! Kerroin mun ystävälle sillä lailla puolivitsillä että otan sieltä loungesta irti kaiken. Kaiken mitä ei oo pultattu kiinni. Hahhaa.


Jos mä oon täpinöissäni, niin on myös tämä mun Lontoon ystävä, myöskin nimeltään Emmi. Pari postausta sitten mainitsin niistä ihanista Cambridge Satchel Companyn laukuista, niin tää yksi on jo katsonut koordinaatit sinne putiikkiin. "Me niin haetaan sulle se!".. Ja löytänyt pubin missä voi katsoa lätkää. Hyvä emäntä, vai mitä?

Tulee kyllä iloiset, nauruntäyteiset (ehkä muutama kyynel jos Suomi häviää sen pronssin...) neljä päivää! Kamera on ladattu ja muistikortti tyhjä.. Joten kuvia voi odottaa :) Ja kaikki sormet ristiin että saan nähdä Harryn. Ah.

Kuva Wired
P.s Kävin siis eilen siellä Snö Of Swedenin ystävämyynnissä.. Kyllä kannatti! Loman jälkeen tulossa juttua siitä :)




perjantai 17. toukokuuta 2013

TREENIBIISIT

Treeni ei ole kunnon treeni ilman loistavaa musiikkia.. Se tunne kun iPhonesta loppuu akku just ennen treenejä on... Mä tarvitsen motivaattoreita, ja musiikki on ehdottomasti yksi niistä. Kun kuulokkeista tulee kunnon biitti, sujuu treenikin paljon paremmin! Olen joskus täällä blogissakin maininnut, että jokin kappale on mielestäni hyvä jonkun tietyn, muutaman sekunnin kestävän, kohdan takia. Yksityiskohdat ratkaisee siis :) Kerran latasin Spotifyhin treenilistan jossa viisi ensimmäistä biisiä oli yhtä ja samaa, koska juuri sinä päivänä se biisi antoi mulle jotain. Nykyään se iPhone kulkee tosi näppärästi mukana salilla, koska ostin sellaisen käsivarren ympärille kietaistavan puhelinkotelon! Suosittelen.



Musiikkilistasta varmaan huomaa että fanitan suuresti Nicki Minajia. Musta se on niin makee tyyppi! Ja ainoa naisräppäri jota oikeasti kiinnostaa kuunnella. Kim Cesarion on uusi, mutta sitäkin makeampi tuttavuus! Mun kaveri sanoi Facebookissa että tämä sopii erityisesti askelkyykkyihin. Täytyy testata!

Erilaisia treenibiisivaihtoehtoja otetaan vastaan!


torstai 16. toukokuuta 2013

THE CAMBRIDGE SATCHEL COMPANY

Lontoon reissu häämöttää! Sunnuntaina lähtö, ja tietty innokkaana olen jo etsinyt netistä vaihtoehtoja sille, missä voi shopata.. Luen paljon brittilehtiä ja sieltä löysinkin tämän seuraavan yrityksen, jolla on sellaisia I WANT IT NOW -laukkuja että taju lähtee! Glamour lehti oli nettisivuillaan kuvannut tätä seuraavasti; 

"The bright colors and preppy, utilitarian shape have made this U.K.- based brand's bag a must-own of every street-style star we know."

Ja kun seuraavaksi katsotte noita kuvia, ymmärrätte mistä kohkaan. Tuo neonkeltainen on niin mun. Olen paikantanut heidän Lontoon liikkeensä, joten SINNE. Hintaa tuolla laukulla on 115 £ eli noin 140 €. Loistava Lontoon tuliainen!
Joko löytyi oma suosikki?








maanantai 13. toukokuuta 2013

THE MOST ADORABLE THING IN THE WORLD

Mä haluan nyt jakaa jotain niin herranjestas söpöä. Mä hymyilin monta tuntia putkeen tämän näkemisen jälkeen. Kai on ihana. Ellen ihan paras. Ja tuo biisi. Koskettaa. Molemmat versiot teille tässä xoxo Nyt mulla tulee melkein mamisitku, pakko lopetella! Good night, everybody!

LV NEVERFULL MM DAMIER AZUR from DESIGNISTO

Hetken mielijohteesta tilasin kuukauden koekäyttöön Louis Vuittonin Neverfull Damier Azurin. Tämä on omasta mielestä yksi tosi klassikko, "everyday" laukku! Kun on kyse päivittäin käytettävästä laukusta, pitää siitä mielestäni löytyä kokoa ja sitä ulkonäköä. 

Olen aikaisemmissa laukkuhaavepostauksissa käynyt läpi omia kriteerejä unelmien laukkuuni.. Yksi niistä oli se, etten halua logojen paistavan kilometrien päähän. Vaikka tässä kyseisessä mallissa ei LV logoa näy, kyllä sen varmasti kaikki silti tunnistavat..

Laukkulainani on firmalta nimeltä Designisto. Onko tämä jollekin jo tuttu? Heidän sivuillaan on oikeasti ladukkaita, hyviä merkkejä! Laukun varaaminen sivuilta on hyvin yksinkertaista, ja pian jo sainkin vahvistuksen sähköpostiini. Laukku on minulla nyt siis kuukauden. Kun kyse ei ole omasta, huomaan käytöksessäni erityistä varovaisuutta kulkiessani laukun kanssa. Haha. 

Laukku on erittäin siistissa kunnossa, vaikka ennen minua varmasti ollut jo monella muullakin käytössä. Toki, pieniä käytön jälkiä löytyy sisäpuolelta, mutta ulkoa laukku on "spotless"!
Olen kuullut että kyseisen laukun hinta on kivunnut lyhyessä ajassa aika korkealle.. Mutta tuntuu, että kyllä minä tällaiseen voisin säästää. 

"Olen päättänyt" - postauksessa kerroin että oma tuleva designer laukkuni olisi LV:n Alma GM Epi Black.. Voin kertoa, nähtyäni joitakin aikoija sitten Celinen luggagen, on mielipiteeni ehkä muuttunut. IhanaIHANAIHANA! Hups.





Kiitos vielä Designistolle hyvästä asiakaspalvelusta!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

ÄIDILLE

Mun äiti on ihana. Se auttaa aina ja puhuu järkeviä. Lisäksi sillä on hyvä huumorintaju. 
Eli ihanaa äitienpäivää äiti! xoxo